Ajokortillinen siivooja, Tampere
Asiakkaamme on kotimainen pieni siivousalan yritys. Yritys toimii niin isojen rakennusyritysten kuin myös yksityisten asiakkaiden parhaaksi. Siivouspalvelut räätälöidään asiakaskohtaisesti. Heidän vahvuutena ovat erilaisten vahinkojen siivoukset. Palvelutarjonta kattaa lisäksi toimisto- ja kotisiivoukset, pienet purku- ja kantotehtävät rakennustyömailla sekä yläpölysiivouset, ikkunoiden pesut ja pienet graffitien poistot.
Etsimme nyt asiakkaallemme
AJOKORTILLISTA SIIVOOJAA
monipuoliseen keikkatyöhön Tampereelle ja lähikuntiin
Minkälaisesta tehtävästä on kyse?
Tässä tehtävässä pääset työskentelemään monipuolisesti erilaisissa siivouskohteissa osana mukavaa työtiimiä. Työkohteina toimivat esimerkiksi loppusiivouskohteet, mutta mukana on myös koti- ja toimistosiivouskohteita sekä hyvin vaihtelevasti erilaisia lyhyempiä tai pidempiä projektityökohteita.
- Tehtävään kuuluu siivoustyön lisäksi työparin tai muun työryhmän kuljettaminen kohteiden välillä sekä tarvittaessa noutaminen aamuisin ennalta sovitusta paikasta. Työajan sisäiset siirtymät tehdään asiakkaan autolla.
- Työkohteet sijaitsevat pääasiassa Tampereella, mutta ajoittain myös lähikunnissa. Työpäivä alkaa ja päättyy Tampereen alueella.
- Työtä tehdään arkisin klo 8 alkaen joko pareittain tai ryhmässä työkohteesta riippuen. Työpäivät loppuvat yleensä klo 14-16 välillä.
- Työn projektiluonteisuuden vuoksi kyseessä on keikkatyö, joten työvuorojen määrä vaihtelee viikoittain asiakkaamme tilauskannan mukaisesti. Työtä on usein kuitenkin mahdollista tehdä kokoaikaisesti tai lähes kokoaikaisesti.
- Palkkaus 1.8. alkaen kiinteistöpalvelualan työehtosopimuksen mukaan, PR 2-PR 3 = 12,59-13,22 €/h.
Minkälaista osaajaa etsimme?
Etsimme siivoustyöstä kiinnostunutta tekijää jolla, on voimassa oleva B-ajokortti ja valmius toimia työvuorojen aikana myös kuljettajana. Kuskina toimivalta työntekijältä toivotaan mahdollisuutta pitkäaikaiseen sitoutumiseen.
Arvostamme aikaisempaa kokemusta siivoustyöstä, mutta voit olla myös työuraasi aloitteleva tekijä. Tärkeintä on reipas asenne ja aito kiinnostus siivoustyöhön! Tulet saamaan perehdytyksen työtehtäviin kohdekohtaisesti ja asiakkaan toimintatavat huomioiden.
Edellytämme sinulta:
- Voimassa olevaa B-ajokorttia
- 18 vuoden ikää
- Mielellään aikaisempaa työkokemusta siivoustehtävistä
- Positiivista ja reipasta asennetta työhön sekä luotettavuutta
- Huolellista työotetta
- Kiitettävää suomen kielen ymmärrystä ja osaamista
Olemassa oleva työturvallisuuskortti on eduksi, mutta sen voi myös suorittaa tarvittaessa työsuhteen aikana.
Tarjoamme sinulle:
- Mahdollisuuden kehittyä siivousalan osaajana
- Vaihtelevat ja monipuoliset työtehtävät
- Iloisen ja motivoituneen työyhteisön tuen
- Mahdollisuuden pitkäaikaiseen aktiiviseen keikkailuun
Kiinnostuitko?
Jos tunnistit itsesi kuvauksesta, jätä hakemuksesi pikaisesti oheisen linkin kautta. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa StaffPointilla Milla Salonen milla.salonen@staffpoint.fi
StaffPoint Oy
Jokin tässä työpaikassa sai sinut pysähtymään. Hyvä, että pysähdyit.
Ehkä etsit uutta työtä.
Ehkä vain katsot, mitä työpaikkoja olisi tarjolla.
Tai ehkä työnhaku ei ollut mielessä. Silti jäit.
Me StaffPointilla emme täytä vain työpaikkoja. Autamme sinua löytämään työn, joka sopii arkeesi ja elämäntilanteeseesi.
Olemme yksi Suomen johtavista henkilöstöpalveluyrityksistä, joten vaihtoehtoja riittää ja työnhaku on sujuvaa.
Kuuntelemme, mitä haluat seuraavaksi. Siksi moni löytää kauttamme työn, joka sopii omaan arkeen ja vie eteenpäin.
Tämä voi olla se käänne, jota et tiennyt etsiväsi. Katso, mihin se voi sinut viedä.