Etsimme puhtauspalvelualalla toimiville asiakkaillemme
KEIKKASIIVOOJIA
vaihteleviin kohteisiin Pirkanmaan alueelle.
Työtä on tarjolla keikkaluontoisesti kohteiden vaihdellessa mm. laitoskohteiden kuten koulujen ja päiväkotien, teollisuus- ja rappusiivouksen, toimistojen ja liiketilojen välillä. Palkkaus kussakin kohteessa vallitsevan työehtosopimuksen mukaan 12-13,5 €. Keikkavuoroja voi tehdä joustavasti omiin aikatauluihin sopivalla tavalla, joten työ sopii hyvin esimerkiksi opiskelun tai toisen työn oheen. Työajat painottuvat arkipäiviin ja aamuvuoroihin.
Työnkuvaan voi kohteesta riippuen kuulua sekä ylläpitosiivousta että peruspesuja. Työtä tehdään sekä koneellisesti että käsimenetelmin. Arvostamme aikaisempaa siivouskokemusta tai alan koulutusta, mutta tehtäviin perehdytetään.
Tietyissä kohteissa voidaan vaatia hygieniapassia, Valttikorttia tai voimassa olevaa työturvallisuuskorttia ja oman auton käyttömahdollisuus helpottaa toisinaan kohteisiin kulkemista.
Edellytämme sinulta
Hyvää asennetta ja motivaatiota työtä kohtaan
Reipasta ja ahkeraa työotetta
Tarkkaa ja huolellista työskentelytapaa
Halukkuutta oppia uutta
Hyvää fyysistä peruskuntoa
Suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa ohjeistusten ymmärtämiseksi
Tarjoamme sinulle
Mahdollisuuden kehittää urapolkuasi
Perehdytyksen työtehtäviin
Kannustavat esihenkilöt
Kiinnostuitko? Jätä hakemusta oheisen linkin kautta. Valitettavasti emme voi käsitellä sähköpostitse tulleita hakemuksia.
StaffPoint Oy
StaffPoint-konsernin ytimen muodostavat henkilöstövuokraus- ja rekrytointiyhtiö StaffPoint Oy, valmennusyhtiö Spring House Oy sekä HR-ohjelmistokehitykseen erikoistunut Saima Soft Oy Suomessa.
Lisäksi konsernilla on yhtiö Espanjassa, StaffPoint SLU.