Kokkeja, Tertin Kartano, Mikkeli, Kesätyö 2026

Nappaa työpaikka matkailukohteesta, jossa arvostetaan raaka-aineita ja ollaan ylpeitä ainutlaatuisesta ruokakulttuurista. 

Tertin Kartanon tiimiin haussa KOKKEJA kesäsesonkiin 2026

Tehtävässä menestyy henkilö, jolla on jo aiempaa kokin ammattiosaamista ja/ tai keittiöalan opintoja taustalla sekä tietenkin intohimoista ja motivoitunutta asennetta. Lisäksi toivomme kykyä työskennellä itsenäisesti sekä tiimissä. Omaathan myös kiinnostusta raaka-aineita ja ruoanlaittoa kohtaan. 

Tarjoamme mahdollisuuden kehittyä sekä hyödyntää jo olemassa olevaa osaamistasi. Työn motivoituneessa tiimissä, jossa onnistutaan yhteistyöllä ja laadukkailla raaka-aineilla, keittiömestari Antti Ukkosen tukemana. Hyvät työtilat ja ainutlaatuisen kartanomiljöön, unohtamatta huippuja tiimikavereita.

  • Työtä on tarjolla koko kesäsesongin ajalle toukokuusta aina pitkälle elokuuhun. 
  • Työvuorot sijoittuvat sekä arkeen, että viikonloppuun, aamu- ja iltavuoroissa. 
  • Työtunnit on sovittavissa, esimerkiksi 90- 112.5h/3vko.
  • Palkkauksessa noudatamme vähintään maravates / sopimuksen mukaan. Mikäli olet ulkopaikkakuntalainen, asiakkaalla on mahdollisuus auttaa asunnon etsinnässä. 

Joko kiinnostuksesi heräsi?

Laita hakemusta tulemaan! Huomioithan, että emme ota sähköpostilla vastaan hakemuksia. Käymme hakijoita jatkuvasti läpi ja saatamme kontaktoida uusia hakijoita nopeallakin aikataululla. Käytämme rekrytoinneissa myös videohaastatteluja, joten seuraathan sähköpostiasi.

Meille on tärkeää tietää sinusta ja työkokemuksestasi, joten kerrothan hakemuksessa hieman itsestäsi ja liität mukaan CV:n tai tiedon aikaisemmasta työhistoriastasi.

Haku alkaa ja päättyy

Tertti

Tertin kartano on Etelä-Savon alueen palkittu matkailukohde!
Tertissä sydämen asia tuottaa unohtumattomia, koko elämän kantavia elämyksiä ja muistoja.
Ravintolassa hyödynnetään oman maan satoa, lähi-järvien kaloja sekä omien metsien riistaa. Annokset valmistetaan käsityönä alusta loppuun, kunnioittaen kartanon perinteisiä reseptejä.
Vieraat palvellaan hymyssä suin ja ammattitaidolla.

Puhelin: 0447866103
Sijainti: Kuopiontie 68, 50350 Mikkeli
Logo

Kokkeja, Tertin Kartano, Mikkeli, Kesätyö 2026

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!